tiistai 22. syyskuuta 2009

Lainsäädäntö katumainonnasta - Part 1



Teknisesti mainonta julisteilla sähkökaapeissa on poikkeuksetta kiellettyä sähköyritysten puolesta. Kaappeihin on ajoittain joissain kaupungeissa kertynyt niin paljon mainoksia että niitä ei edes saa auki. Esimerkiksi Turussa oli vuonna 2007 Turun Energian toimesta käynnissä kokeilu jossa kaapin siivoamisesta lähetettiin lasku tapahtuman järjestäjälle – tämä heidän mukaansa toimi 99% tapauksista koska julisteissa on aina järjestäjän tiedot mutta artikkeli ei kerro kuinka moni järjestäjä maksoi laskunsa mukisematta. 


Katumainonnasta ei ole olemassa selkeää lakia vaan se on aina kaupungin järjestyssäännöistä kiinni. Turussa luvanvarainen julistemainonta toimii seuraavasti:


”Karlssonin mukaan pienenkin mainoksen kiinnittämiseen pitää olla Turun kaupungin myöntämä lupa. Esimerkiksi kiinteistöön tulevaan mainokseen pitää olla paitsi kiinteistön omistajan, myös rakennusvalvonnan ja kaupunkikuva-arkkitehdin suostumus.”


Helsingissä asiaan suhtaudutaan siten että ei-kaupalliset mainokset (kuten esimerkiksi kirpputori-ilmoitukset) saavat jäädä katukuvaan mutta kaupalliset ja melkein kaupalliset mainokset poistetaan. Käytäntö siis vaihtelee suuresti kaupungittain – lisäksi kaupungit vain harvoin pystyvät seuraamaan omia sääntöjään ja yritykset sekä tapahtumat ilmoittelevat kadulla jatkuvasti.


Turussa taas suhtaudutaan kaupallisuuteen nähtävästi juuri toisella tavalla, eli isot tapahtumat (lue kaupalliset) saavat mainostaa ilman maksua:


"Yleensä lupa myös maksaa, oli mainos sitten minkä kokoinen tahansa. Karlssonin mukaan tietyissä tapauksissa voidaan kuitenkin tehdä poikkeuksia. Esimerkiksi kongressin tai muun ison tapahtuman järjestäjä voi saada luvan asettaa mainoksia ilman maksua."


Koitan nyt kontaktoida muutamaa eri kaupunkia sekä sähkölaitosta jotta saan kartoitettua kunnolla edes yhden kaupungin säännöt - toivottavasti tämä ei johda siihen että kyseisessä kaupungissa aletaan tarkemmin valvomaan katumainontaa...


Lisätietoja:
Uutinen Turun Sanomissa
Dodon kirje Helsingin kaupungin hallitukselle
Markkinointi & Mainonta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti