keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Suomen menestynein sissimarkkinointikampanja?



Nämä lappuset taisivat ilmestyä Suomen katukuvaan joskus 90-luvun alussa. Tarkkoja päiviä on todella vaikea sanoa, tuntuu että Jeesus on roikkunut jokaisessa lampputolpassa niin kauan kuin muistan. Kuinkahan monta lappusta (taisi olla Jehovan Todistajat) on levitellyt ympäri suomea? Kiinnostavaa näissä on myös että suurin osa lapuista on kiinnitetty tolppaan niin korkealle että sabotointi on hankalaa. Viihdyttävää ajatella että he aina kiipeisivät tolpaan laittamaan lappusensa mutta todennäköisemmin heillä oli tikapuut mukana.

Kampanjan kustannukset ovat olleet minimaaliset ja tuosta lappusesta loppujen lopuksi tuli oikein trendi. Koitin googlailla tuota kuvaa ja löysin mm erilaisia t-paitoja, sarjakuvia, pilapiirroksia ja kaikennäköisiä väännöksiä sanomasta. Myös nähtävästi Hassisen Kone on aikoinaan tehnyt biisin näistä :) Kysessä saattaa olla hyvinkin siis Suomen kaikkien aikojen menestynein sissimarkkinointikamppis - jos tulee muita mieleen niin laittakaa ihmeessä kommentteina!

Lampputolpissa ei juuri nykyään enää mainostella - julisteille se on liian pieni mutta tuommoinen A4 paperihan siihen sopii kivasti. Kiinnittäminen niiteillä saattaa myös olla nopeampaa kuin perinteinen teipillä tai liisterillä aherrus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti